skip to Main Content

Kesätyö on askel kohti ammattilaisuutta – ”Ohjelmistokehittäjänä pääsee kehittämään ratkaisuja, jotka ovat alusta alkaen mietittyjä”

Moni sanoisi, että vuosi 2020 oli poikkeuksellinen. Epäilemättä sitä se myös oli Atostekin vuoden 2020 kesätyöntekijöille, jotka ensin jännittivät haastatteluun pääsyä ja sen jälkeen sitä, miten korona vaikuttaisi kesätyöpaikkaan.

Yvonne Tollander de Balsch ja Lauri Eneh aloittivat molemmat kesätyöntekijöinä keväällä 2020, Yvonne Atostekin Espoon ja Lauri Tampereen toimipisteessä. Kummallekaan tietotekninen ala ei ollut alun perin kuitenkaan itsestään selvä vaihtoehto.

– Olin kyllä kiinnostunut tietotekniikasta, mutta harrastus se ei oikeastaan ollut. Lukiossa tykkäsin enemmän matikasta ja sitä kautta kiinnostuin tekniikan alasta, Lauri kertoo päätöksestään hakeutua opiskelemaan Tampereen yliopiston Hervannan kampukselle. Hän aloitti sähkötekniikan koulutusohjelmassa, mutta vaihtoi sittemmin tietotekniikkaan.

Aina valinta ei kuitenkaan ole näin selkeä.

– Vaikka pienenä olenkin leikkinyt pääasiassa legoilla, ei teknillinen koulutus ollut alkuun selvä vaihtoehto. Tein aika pitkään ajatustyötä siitä, miltä haluaisin työpäiväni näyttävän. Matikka on kuitenkin kiinnostanut aina, sekä itsenäisen työn ja tiimityöskentelyn yhdistelmä. Kun päädyin tutkimaan tietotekniikkaa vaihtoehtona, niin ongelmanratkaisu oli se asia, mikä veti puoleensa, Yvonne pohtii.

Hän hakeutui lopulta opiskelemaan Aalto-yliopistossa tietotekniikkaa. – Ekat kaksi vuotta olivat tosi haastavia, koska asiat olivat irrallisia, eikä itselläni ollut niin paljon pohjatietoa. Tämä on niin laaja ala. Kolmannen vuoden aikana asiat alkoivat jo tuntua selkeämmältä. Tykkään siitä, että pääsee tekemään käytännön kautta.

Kesätöihin Atostekille

– Kun menin kiertelemään Yrityspäiville 2020, ei minulla ollut mitään selkeää tavoitetta vielä kesätöistä. Bongasin Atostekin ständin, ja mahdollisuus päästä tekemään oman alan töitä iski tajuntaan. Aiemmin olin tehnyt yliopistolla jonkin verran assistentin töitä. Jälkikäteen luin Atostekin sivuilta konenäkösovelluksista ja koneoppimisesta, ja innostuin, Lauri kertoo.

 

Haastattelu järjestettiin melko nopeasti jo helmikuussa. – Vaikka haastattelu oli rento ja siitä jäi hyvä fiilis, niin tekniset kysymykset pääsivät yllättämään! Lauri hymyilee.

– Katsoin kesätyöpaikkoja jo toisena opiskeluvuotenani, ja näin Atostekin ilmoituksen. Se jäi mieleen, koska arvot yrityksen kanssa kohtasivat. Tahdoin tehdä työtä, jolla on merkitystä yhteiskunnallisesti. Maaliskuussa valituksi tulemisen jälkeen olivat fiilikset upeat ja kävin läpi kaikki tunteet laidasta laitaan! Tunnelma oli odottavainen, mutta jännittynyt. Jäljellä oli muutama kuukausi piinaa – jonka aikana tuli korona iski suomalaiseenkin yhteiskuntaan, kertoo Yvonne.

Pandemiasta huolimatta kesätyöt alkoivat loppukeväästä normaalisti molemmilla. Kumpikaan ei säikähtänyt etätöitä, vaikka Lauri päätyikin tekemään töitä Hervannan toimistolla – työkavereita ei välillä kuitenkaan näkynyt kuin videoyhteyden kautta.

– Saman projektin porukka oli kuitenkin koko ajan saatavilla, joten sormi ei mennyt suuhun, vaan ohjausta oli kyllä tarjolla. Pääasiassa opiskelin ohjelmistokehittämistä minulle täysin tuntemattomalla kielellä, RUSTilla. Oli tosi hienoa päästä mukaan suoraan FlexROS-hankkeeseen ja nähdä, millaista on tehdä isompaa projektia, Lauri summaa.

– Työtehtävät ovat olleet haastavia, ja hyvin laidasta laitaan. Pääsin heti alkuun hyökkäämään markkinointisuunnitelman kimppuun ja sittemmin olen tehnyt hommia Atostek eRAn kanssa. Oman tuotteen kehitys on kivaa, koska ei tarvitse yksin tehdä, Yvonne miettii omaa alkuaan kesätöissä.

Tulevaisuuden atostekilaisia

Molemmat päätyivät jatkamaan myös osa-aikaisina atostekilaisina opiskelun ohessa syksyllä.

– Uskon, että asiantuntijatehtävät ohjelmistokehityksen parissa ovat varmasti iso osa tulevaisuuttani. Terveydenhuollon tietojärjestelmät kiinnostavat paljon, Yvonne jatkaa. – Ohjelmistosuunnittelussa pääsee kehittämään toimintatapoja. Muilla aloilla voit helposti päätyä rikkinäiseen systeemiin töihin, etkä voi tehdä rakenteille paljoakaan. Ohjelmistokehittäjänä pääset kehittämään alusta asti mietittyjä ratkaisuja, koska me suunnittelemme ja toteutamme uusia järjestelmiä muille aloille.

– Kesätyössä pääsin katsomaan asioita eri näkökulmasta. Toivon, että tulevaisuudessa pääsen koneoppimisen tai konenäön sovellusten pariin työskentelemään, Lauri kertoo.

__

Muistathan, että kesätyöhakumme 2021 on avoinna 12.2.2021 saakka. Lue lisää ja hae nyt!