skip to Main Content

Pienosakkuusohjelmalla sitoutetaan työntekijöitä – jo yli 20 % työntekijöistä omistaa Atostekin

Atostekin pienosakkuusohjelman viimeisimmän kierroksen jälkeen jo yli 20 % työntekijöistä on mukana omistamassa yritystä.

Pienosakkuus toimii kutsumenettelyllä. Työntekijä voi saada kutsun pienosakkaaksi vasta, kun hänen työsuhteensa Atostekilla on kestänyt vähintään viisi vuotta.

Diplomi-insinööri Tero Lahtinen on yksi uusista pienosakkaista.

– Osakkuudessa minua kiinnostaa ennen kaikkea mahdollisuus päästä vaikuttamaan, esimerkiksi yhtiökokouksissa, Lahtinen toteaa. – Eikä firman menestyksen tuomaa vaurastumismahdollisuutta tietenkään voi sivuuttaa, hän jatkaa.

Myös diplomi-insinööri Jenni Salosesta tuli pienosakas viimeisimmällä kutsukierroksella.

– Minulla on halu kehittää tämän yrityksen toimintaa. Tiedotus työntekijöille on ollut tähänkin asti avointa, mutta nyt pääsen olemaan mukana asioiden valmistelussa. Lisäksi sijoittaminen Atostekiin oli järkevää, koska uskon aidosti yrityksen tulevaisuuteen, kertoo Salonen.

Atostekilla pienosakkuus koetaan hyvänä tapana sitouttaa pitkään yrityksessä ollut työntekijä paremmin.

– Uskomme omistuspohjan laajentamisen olevan yrityksen etu. Uudet osakkaamme ovat osoittaneet kykynsä ja halunsa olla mukana viemässä Atostekia eteenpäin. Mukana on myös asiantuntijoita, joiden osaaminen ja kokemus on muodostunut liiketoiminnan kannalta tärkeäksi, Atostekin hallituksen puheenjohtaja Jarkko Niittylahti kertoo.

Kuvassa: Uudet pienosakkaat Jenni Salonen ja Tero Lahtinen