skip to Main Content

Tuomaksen ura Atostekilla: Kasarilla koodaaminen johti monipuolisiin tehtäviin

Atostekin Tuomas Fjällström on ollut tekemisissä tietotekniikan kanssa siitä saakka, kun se tuli kotitalouksiin. Ala-asteella alkanut koodailu ja ylläpito johtivat lukion jälkeen teknilliseen korkeakouluun ja myöhemmin Atostekille – kahdesti.

Ohjelmoinnin ja ylläpidon perusteet haltuun

Ensimmäisen kerran Tuomas Fjällström tutustui tietotekniikkaan 80-luvulla. Ala-asteella kotiin hankitulla Commodore 64:llä hän pelaili ja harjoitteli ohjelmointia.

– Commodore 64 oli valtavan hieno. Kirjoiteltiin Basic:llä pikkuveljen kanssa, Tuomas muistelee.

Myöhemmin ohjelmoinnin harjoittelu jatkui Commodore 64:n jälkeen kotiin hankitulla PC:llä sekä koulussa. Tuomas kuvailee, että harrastuneisuus ei ollut mitään Assembly-tasoa, mutta ylläpitotehtäviä kuitenkin.

– Meillä oli ATK-opettajan kanssa sellainen sopimus, että kun autettiin koneiden ylläpidossa, niin saatiin sitten jäädä iltaisin pelailemaan, Tuomas kertoo. – Toki täytyy mainita, etteivät ne systeemit siihen aikaan olleet kovin mahtavat. Eri puolella koulua oli neljä konetta, jotka sai verkkoon. Siellä sitten istuttiin jokainen omassa luokkahuoneessa.

Peruskoulun ja lukion jälkeen luonnollinen valinta oli pyrkiä Tampereen teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan ohjelmistotekniikkaa.

– Tietotekniikka teki kovaa tuloa tuolloin 90-luvulla, joten se oli sinällään helppo valinta, Tuomas kertoo.

Opiskelua hän kuvaa työlääksi, sillä harjoitus- ja ryhmätöiden määrä oli huomattavan iso.

– Toisaalta nämä olivat myös huomattavan opettavaisia, ja näiden valmisteluun oli selkeästi käytetty aikaa.

Opiskelusta työelämään

Tuomas valmistui Ohjelmistotekniikan Diplomi-insinööriksi 2000-luvun puolella. Tähän väliin mahtui työelämään siirtyminen, sillä opintojen loppuvaiheessa Tuomas aloitti työt Atostekissa. Tuomas etsi töitä kesälle ja TiTen kesävuorolla salibandyn pelailun ohessa Tuomaksen Atostekissa työskentelevä tuttu mainitsi, että kannattaa hakea, jos kiinnostaa.

– Pääsin haastatteluun ja totesin sitten siellä, että oikeastaan en hae töitä, Tuomas naurahtaa ja selventää. – Hakemuksen ja haastattelun välissä ehti kulua aikaa, joten olin ehtinyt suunnitella matkan Italiaan kavereiden kanssa, joihin tutustuin Espanjassa vaihdossa ollessani.

Jälkikäteen selvisi, että Italian reissu osoittautui töihin menemisen sijaan hyväksi vaihtoehdoksi. Atostekilla ei olisi ollut juuri tuolloin mahdollisuutta ottaa uutta työntekijää, mutta syksyllä vapautui paikka, johon Tuomasta sitten pyydettiin.

– Aloitettuani Atostekilla ei mennyt kauan, että sain jo ihan kunnon hommia. Aluksi oli tietysti yksinkertaisempia avustavia juttuja, mutta melko pian siirryin itsenäiseen koodaamiseen ja projektipäälliköksi, Tuomas muistelee.

Työelämään siirryttyään hän huomasi, ettei töissä ollut ihan niin suoraviivaista, kuin mitä opinnot antavat ymmärtää.

– Yliopistosta saa hyvät tiedot ja taidot, mutta se on vasta alku. Insinöörityön ympärillä on paljon muuta, mitä joutuu opettelemaan.

Tampereelta Mikkeliin ja takaisin

Tuomaksen oltua noin kymmenen vuotta Atostekilla, hänen vaimonsa valmistui ja alkoi etsiä töitä. Koska töitä on huonosti saatavilla Tampereella ja Mikkelistä löytyi vaimon koulutusta vastaava paikka, edessä oli muutto Mikkeliin. Tuomakselle löytyi työpaikka kaupungin tietohallinnon päällikkönä.

– Sanoin haastattelussa, että en halua ainakaan tietohallinnon päälliköksi, koska olin huolissani ammattitaidon surkastumisesta niissä tehtävissä, Tuomas kertoo. – Kun kuitenkin lopulta päädyin kyseiseen tehtävään, totesin jälkikäteen, etteivät ne koodaustaidot esimerkiksi mihinkään ruostuneet. Lisäksi taidot, tiedot ja ammattitaito kehittyivät valtavasti.

Viiden vuoden päästä Tuomas palasi takaisin Tampereelle.

– Alun perin todettiin, että voitaisiin käydä siellä pari vuotta katselemassa. No, se venyi sitten viideksi vuodeksi, Tuomas nauraa.

Mikkelissä vietettyjen vuosien jälkeen Tuomas palasi takaisin entiseen työpaikkaansa Atostekille. Tällä hetkellä Tuomas tekee lyhennettyä työaikaa, koska hänellä on pieni lapsi ja talonrakennusprojekti kesken. Työtehtäviin puolestaan kuuluu erilaisten tarjousten kirjoittaminen pääasiassa liittyen julkisiin kilpailutuksiin, joissa on omat sääntönsä ja erikoisuutensa. Työn Tuomas kuvailee pysyneen yllättävän samanlaisena ja työn tekemisen kulttuurin näkyneen vahvana, vaikka aikaa on kulunut ja yritys on kasvanut huomattavasti.

Huolimatta jo 80-luvulla alkaneesta kiinnostuksesta tietotekniikkaa kohtaan, Tuomaksen polku ei missään vaiheessa ole ollut puhtaan tekninen. Jo Yliopistossa sivuaineena ollut teollisuustalous toi mukaan toisentyyppistä opiskelua. Työt Atostekissa ovat ajan kuluessa pitäneet sisällään paljon muutakin kuin koodin kirjoittamista: Tuomas on tehnyt muun muassa rekrytointia, konsultointia ja esimiestöitä.

– Taustan täytyy olla tekninen, mutta työ muuten on sinällään melko ei-teknistä. Insinöörejä on erilaisia ja omat valinnat vaikuttavat siihen, mitä päätyy tekemään.

– –

Kuulostaako Tuomaksen tarina tutulta tai vähintäänkin mielenkiintoiselta?

Palaa hetkeksi kasarille ja tutustu monipuolisiin avoimiin tehtäviin: https://atostek.com/rekry84/